2056945.jpg

Pakko tässä on jotenkin itseään piristää, kun tuolla Emmillä vaan kuume jatkuu ja jatkuu. Tänäkin aamuna mittari näytti 39,6. Annoin hälle lääkettä ja huilattiin hetki, niin sitten hän jo heräsi pirteämpänä. Kysyin, että haluaako hän leipoa ja vastaus oli iloisin silmin, että JOO!
Taikinaa hän maisteli kaksin käsin ja valmista kakkua sitten vaan pienen palan.

Ohje oli yksinkertainen ja pikkasen erilainen mitä olen aikaisemmin tehnyt. Ohje on Otavan  Parhaat leivonnaiset kirjasta, jonka olen lainannut kirjastosta.

2 dl maitoa
4 rkl kaakaojauhetta
1 dl sokeria
125 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

¤ Voitele ja jauhota vuoka.
Sekoita maito, sokeri ( 1dl ) ja kaakoajauhe kattilassa, kiehauta ja jäähdytä seos.
Vaahdota voi ja sokeri ( 1 1/2 dl ). Vatkaa kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat aineet  keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi jäähtynyt maitosuklaaseos. Sekoita ja kaada vuokaan.
Paista 175 C:asteessa n. 50 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kumoamista.