1937608.jpg

Taas perjantai ja leipomispäivä! Nyt vuorossa hieman erilainen leipä jonka tein pellille. Naapurin Anna toi minulle Koti ja Keittiö-lehtiä lainaksi ja niissä oli ihania reseptejä, ja tämä on yksi niistä. Tein tähän hieman omia muutoksia ja tässä ohje minun mukaani.
Leivästä tuli ihanan pehmeää ja sopivan suolaista. Tomaatit piristivät perusleivän makua kivasti.

25 g hiivaa
2 dl vettä
1 rkl hunajaa
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa
1 tl sitruunamehua
n. 6 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:

oliiviöljyä
kirsikkatomaatteja viipaleina

¤ Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja, öljy, suola, yrtit, sitruunanmehu ja jauhoja pikku hiljaa. Alusta taikinaan loput jauhot ja anna kohota lämpimässä paikassa.
Minulla meni kohottamiseen aikaa 45 minuuttia.
Taputtele jauhotetuin käsin taikina tasaiseksi levyksi pellille, jossa on leivinpaperi alla.
Painele leivän pinnalle kirsikantomaattiviipaleet ja sivele päälle oliiviöljyä. Leipää EI enää tässä vaiheessa kohoteta.
Paista leipää uunin keskitasolla 200 C:asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes leivän pinta on saanut kauniin värin.

Tässä vielä kuva ennen paistoa. Sivelin pinnalle oliiviöljyä pullasudilla.
1937607.jpg