1857533.jpg
Löysin Kettuterroristien kivan ruokablogin ja bongasin tämän ohjeen.
Vilijaanakin oli tehnyt tätä ja herkullisen näköistä oli kummallakin! =)
Minun teki jotakin suolaista kauheasti mieli ja päätin kokeilla tätä ja tein siihen pari muutosta alá Anulilli.

n. 1 kg kiinteitä perunoita
1 tl öljyä
suolaa
mustapippuria
1 prk tonnikalaa tomaattikastikkeessa
3 tomaattia
n. 3 dl juustoraastetta
1 suolakurkku ( tämä oli oma lisäys )

¤ Pese perunat ja kuori ne. ( minä en kuorinut )
Viipaloi perunat lohkoiksi ja kaada ne kulhoon. Lisää joukkoon öljy ja mausteet. Sekoita.
Kaada lohkot uunivuokaan ja paista 225 C:asteessa noin 20 minuuttia. Ota uunista pois.
Kaada joukkoon tonnikala, tomaattilohkot, kurkkupalat sekä ripottele päälle juustoraaste. Gratinoi uunissa 250 C:asteessa vielä noin 13 minuuttia, kunnes juusto saa hieman väriä.
1857535.jpg
Oli makoisaa! Söimme tätä Emmin kanssa suurella ruokahalulla, tosin Emmi olisi halunnut syödä pelkät suolakurkut, heh! =)