1767459.jpg
Päätimpä, että syödään välillä kalaa. Kuten jo kirjoitinkin, niin en ole kalan suuri kaveri, mutta kun Prismasta löytyi RUODOTONTA lohifilettä, niin pakkohan sitä on syödä.
Eli laitoin lohta ja sen kaveriksi kermakastiketta ja herkkusieniä, ja täytyy sanoa, että oli hyvää. Mun kurkkuni kun on pikkasen herkkä, niin niitä ruotoja ei saa olla. Ja eikä tässä kyllä ollutkaan! Silti mun piti koko ajan kattoa mitä laitoin suuhuni, jos siellä sittenkin olisi ollut joku pienen pieni ruoto.. =)
Ja näihin paprikaperunoihin sain idean Huomenta Suomen-ruokalähetyksestä. Sami Garam teki siinä Unkarilaistyyppisiä perunoita ja tietysti halusin ite myös kokeilla. Niistä tuli hyviä ja paprika maistui ihan oikeasti! Reseptit alla...

Uunilohi:

RUODOTONTA lohifilettä
tilliä
suolaa
paprikajauhetta
sitruunamehua
mustapippuria
herkkusieniä
2 prk ruokakermaa

¤ Laita lohifilee uunivuokaan ja mausta se sitruunamehulla + muilla mausteilla. Ripottele päälle silputtua tilliä. Viipaloi herkkusienet ja laita ne vuokaan. Kaada päälle kerma ja laita kala kypsymään. Mulla oli uunissa 200 C:astetta ja kala oli uunissa noin 40 minuuttia.

Paprikaperunat:

uusia perunoita
paprikajauhetta
suolaa
2 valkosipulikynttä
nokare voita
persiljasilppua

¤ Keitä uudet perunat lähes kypsiksi. Lisää kypsymisen loppuvaiheessa keitinveteen reilusti suolaa, paprikajauhetta, persiljasilppua ja valkosipulinkynnet, jotka ovat leikattu pariin osaan. Mä laitoin paprikajauhetta tosi reilusti, ainakin 5 rkl. Ja suolaakin meni ainakin pari teelusikallista. Lisää vielä voi nokare. Keitä miedolla lämmöllä perunat kypsiksi ja tarjoile.
Nämä olivat hiukan erilaisia perunoita ja hauskan värisiä!
1767456.jpg
Tässä kala ennen uunia.

1767461.jpg
Valmis satsi!
1767462.jpg
Ja lähikuvaa perunoista.