1285654415_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä Äiskä vanhenee tänään taas vuodella ja pitihän sitä omien synttäreiden kunniaksi leipoa kakku, tietysti suklainen sellainen!  Aikani muiden blogeja selailin ja Suklaasydämen blogista löytyi paras vaihtoehto.
Hän oli tehnyt kakun laktoosittomana, minä tein ihan perusversion ja ihmeellistä kyllä, tällä kertaa noudatin ohjetta ihan täsmällisesti. En lisännyt omiani lainkaan!! Tässä ohjetta alkuperäisestä kopioiden :

175 g voita
175 g sokeria
4 kananmunaa
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
50 g tummaa suklaata

Kostutus :  1, 5 dl maitoa  ja 2 tl vaniljasokeria

Täyte:  4 dl vispikermaa

Kuorrutus

1 prk Mascarpone juustoa
150 g tummaa suklaata
1 rkl kiehuvaa vettä

¤ Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen. Lisää sekoitetut kuivat aineet sekä sulatettu suklaa. Kaada voideltuun vuokaan ja paista 175 C: asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä.
Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta ensimmäinen osa ja levitä sille vaahdotettua kermaa. Toista sama muilla kerroksilla.
Sulata kuorrutusta varten suklaa ja anna sen jäähtyä. Notkista Mascarpone kiehuvalla vedellä ja sekoita joukkoon suklaa. Kuorruta kakku ja laita jääkaappiin maustumaan. Koristele haluamallasi tavalla.

1285654451_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Täytyy sanoa, että oli kyllä sairaan ihanaa ! Ei liian makeaa ja täyte oli ihanan kermaista, no kermaahan se olikin.. =) Yksi lempparikakuista, täytyy tehdä toistekkin.

Sain muuten eilen lahjaksi Ullanunelman lahjakortin, sormet oikein syyhyä päästä tuhlaamaan se ! Kiitos Kiljusen herrasväelle !