1255148331_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viikonlopuksi on aina yhtä kiva leipoa jotain hyvää. Tällä kertaa syntyi kääretorttu ja yritin täytteellä jäljitellä Kodin Onnen Vadelmaunelmaa ja suht hyvin onnistuinkin. Fariinisokeri antaa tolle täytteelle ihanan toffeemaisen maun.

Pohja:

4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoa
1/2 dl perunajauhoa
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk Flora Vispiä
1 dl fariinisokeria
n. 200 g vadelmia

¤ Vatkaa pohjan kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne varoen taikinaan. Paista pohjaa 200 C:ssa noin 8 minuuttia. Jäähdytä.
Vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita loppuvaiheessa joukkoon fariinisokeri. Sekoita ihan reilusti ja kunnolla, jotta fariinisokeri liukenee ja sekoittuu kunnolla.
Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle ja ripottele päälle vadelmia. Kääri rullalle ja anna maustua kylmässä pari tuntia ennen tarjoilua.

Tämä oli ihanan suussasulavaa.. Vanhenin muutama viikko sitten taas vuodella ja nyt vasta leivoin itselleni kakkua.. Tässä yhdistyy synttärit sekä viikonloppuherkku! =)