1241324272_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuten oon jo aikaisemminkin sanonut, tykkään katsella erilaisia ruokaohjelmia. Tällä hetkellä suosikkeina on kakkoselta nähtävät Kylie Kwong ja Niklaksen keittiössä!

Tätä "soppaa" Niklas teki joku aika sitten ja tietysti minä perässä. Ja eilen siis meillä oli tätä iltapalana. Kuva ei ole mikään huippu, sosekeitoista on aika hankalaa saada houkuttelevaa kuvaa, vaikkakin Canelia on siinä(kin) onnistunut! Silmänisku

10 isohkoa jauhoista perunaa
1 iso purjo
2 rkl öljyä
n. 1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
n. 1/2 prk kermaa
n. 2 rkl creme fraichea
suolaa ja mustapippuria
Koristeeksi savukirjolohta

¤ Kuori ja halkaise perunat. Huuhtele purjo ja leikkaa se reiluksi paloiksi. Kuullota niitä pannulla öljyssä muutama minuutti. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kypsyä noin vartti.  Kaada noin puolet seoksesta tehosekoittimeen ja lisää joukkoon hieman lientä. Kone päälle vaan ja loput seoksesta mukaan. Lisää vielä pikkasen lientä ja sen jälkeen loraus kermaa ja fraichea. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. Kaada keitto lautaselle ja koristele savukirjolohella. Niklas laittoi koristeeksi savustettua ankeriasta, mutta se ei oikein mua houkuttanut. Enkä tiedä oisko Prisman kalatiskissä sellaista ollut.. =)