Sekasopan Mariella  oli tämä ihanan tuntuinen ohje blogissaan. Katselin sitä ja tein kauppalistan ja sitten ostoksille. Kun tulin kotiin ja aloin tehdä tätä, en enää katsonutkaan reseptiä ja loihdein kastikkeen ilman ohjetta. Eli malli on otettu Marielta, mutta en tiedä muistuttaako tämä alkuperäistä mitenkään... Kuitenkin tästä tuli erinomaisen hyvää ja meille uusi traditio. Tein tätä perjatai-illaksi ja myöskin lauantaiksi, koska siitä tuli niin hyvää.
Noita maissinuudeleita en ole ennen kokeillut ja nekin osoittautuivat hyviksi. Niiden rakenne oli kypsänäkin kovahko ja kumimainen, eli minun kaltaiseni "kultakurkku" sai hetken totutella niiden koostumukseen, ennen kuin sain nielaistua.. Mutta ruokaa otin kuitenkin lisää pariinkiin otteeseen ja samalla sain karistettua loputkin epäluulot maissinuudeleista!  =)

1787263.jpg

maissinuudeleita tai muuta vastaavia
kanafilettä hunajamarinaadissa
1 prk kookosmaitoa  ( 400 g )
2 kevätsipulia varsinee
punaista currytahnaa 
inkivääritahnaa
punaista chilitahnaa
n. 3 rkl soijakastiketta
n. 3 rkl sokeria
vettä, jos kastikkeesta tulee liian paksua
1/2 ruukku korianteria
2 limen mehut

¤ Suikaloi kanafileet ja paista ne pannulla kypsäksi. Kaada joukkoon kookosmaito. Viipaloi kevätsipulit ja laita ne joukkoon. Laita curry-, inkivääri- ja chilitahnoja noin 1 tl kastikkeen joukkoon. Siis kaikkia tahnoja yksi lusikallinen. Sekoittele ja anna hautua noin 10 minuuttia.  Lisää vielä soijakastike, sokeria ja limen mehut puristettuna. Silppua lopuksi korianteria joukkoon.
Keitä maissinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä.
Tarjoile kastike kuumien nuudelien kera.
1787265.jpg

1787262.jpg
Tässä vielä kuva maissinuudeleista. Ostimme ne Prismasta, enkä kyllä ole niitä muualla nähnytkään.